Kansainvälinen kasvu vaatii paikallistuntemusta

Suurin osa asiakkaistamme toimii kansainvälisillä markkinoilla. Kasvuakin povataan useimmiten Suomen ulkopuolelta. Kun yritys tähtää kansainväliseen menestykseen, oikeiden markkinointiratkaisujen löytäminen vaatii sekä globaalia näkemystä että paikallista ymmärrystä markkinoiden erityispiirteistä – kahden näkökulman kombinaation, joka ei ole aina helposti saavutettavissa.

Meille ja asiakkaillemme tämän yhdistelmän mahdollistaa E3-verkosto – kansainvälinen itsenäisten markkinointitoimistojen verkosto, joka yhdistää yli 20 maata ja yli tuhat markkinoinnin asiantuntijaa.

E3-toimistot jakavat keskenään tietoa, kokemuksia ja resursseja, jotta voimme tarjota asiakkaillemme toimivia markkinointiratkaisuja missä tahansa maailman kolkassa. Meidän tehtävämme Valveessa on tuoda verkostomme hyödyt asiakkaidemme saataville.

Paikallistuntemus auttaa tekemään oikeat ratkaisut

Kun suomalaista brändiä viedään uusille markkinoille, paikallinen asiantuntemus on korvaamatonta. Kulttuuri, ostokäyttäytyminen ja markkinatilanne vaihtelevat huomattavasti jopa Euroopan alueella, joten yritys ei voi esittäytyä kaikkialla samoin vakioratkaisuin.

E3-verkoston jäsenenä voimme aina konsultoida paikallisia asiantuntijoita ja varmistaa, että viestit ja toimintatavat resonoivat oikealla tavalla heidän markkinoillaan. Vältämme sudenkuopat ja säästämme sekä aikaa että resursseja.

Success story: Näkemystä läpimurtoon Aasian markkinoille

Globaalisti toimiva suomalainen pörssiyhtiö tavoitteli vahvempaa läsnäoloa ja vaiheittaista kasvua Aasian markkinoilla. Tiedostimme, että brändin ydin ja paikallinen myyntiorganisaatio piti istuttaa uuteen maaperään huolellisesti.

Toteutimme projektin yhdessä paikallisen E3-toimiston kanssa. Strateginen konsulttimme ja verkoston Aasia-asiantuntijat järjestivät Shanghaissa tapaamisen, jossa varmistimme, että myyntitiimi ymmärsi brändin ja strategian taustat sekä tuoteportfolion. Asiakas sai tukevamman jalansijan Aasian markkinoilla ja selkeät askelmerkit jatkokasvulle.

Asiantuntijaverkoston parviäly pitää tiedot ja taidot huipputerässä

E3-verkosto auttaa meitä myös avaamalla laajakulmanäkymän markkinoinnin globaaleihin trendeihin ja parhaisiin käytäntöihin. Yli tuhannen ihmisen yhteisössä on valtava määrä erilaista tietoa, taitoa ja näkemystä.

Jatkuva ajatusten ja osaamisten vaihto E3-kumppanien kanssa auttaa meitä tarjoamaan asiakkaillemme ratkaisuja, jotka ovat paitsi paikallisesti relevantteja myös ajantasaisia.

Success story: Sparrausta kansainvälisiin haasteisiin

Monet asiakkaamme toimivat jo useilla markkinoilla ja etsivät jatkuvasti kasvumahdollisuuksia. Viime kuukausina olemme konsultoineet E3-kollegoidemme kanssa muun muassa Ison-Britannian, Sveitsin ja Yhdysvaltojen markkinoille suunnatuista projekteista.

Sparraus on nostanut pintaan uusia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja kohtaamiimme haasteisiin. Asiakkaamme ovat arvostaneet erityisesti sitä, että voimme tarjota luotettavaa paikallista tietoa ja tuoreita ideoita, jotka tukevat heidän kasvutavoitteitaan.

Maailmanlaajuiset resurssit, tutun kumppanin palvelu

Yhdessä E3-verkoston asiantuntijoiden kanssa voimme toimia kuin suuri kansainvälinen markkinointitoimisto – mutta säilyttää itsenäisen toimiston ketteryyden ja henkilökohtaisen asiakaspalvelun tuttuine yhteyshenkilöinen. Tämä tekee meistä ihanteellisen kumppanin yrityksille, jotka janoavat kasvaa ja menestyä kansainvälisesti.

Jos yrityksesi tavoite on laajentua uusille markkinoille tai vahvistaa asemaansa kansainvälisesti, olemme valmiita auttamaan. Hyödynnetään yhdessä E3-verkoston mahdollisuudet ja rakennetaan vaikuttavaa markkinointia, joka tuottaa tulosta niin Suomessa kuin maailmalla.

 

Pauliina Kuokka
Director, Experiences
pauliina.kuokka@valve.fi

Pauliina Kuokka

Director, Experiences +358 40 070 8787